Parempaa bisnestä verkossa.

Aamiaisseminaari web-palveluista

2.12.2009 — Exove järjestää aamiaisseminaarin web-palveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta.

24.11.2009: vielä muutama paikka jäljellä.

Katso ohjelmaIlmoittaudu tilaisuuteen

Web-palveluilla tehdään merkittävää liiketoimintaa eri puolilla maailmaa ja ala kasvaa vauhdilla. Palvelut koskettavat meidän kaikkien elämää ja mahdollistavat asioita, joista emme osanneet edes uneksia muutamia vuosia sitten. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii sosiaalinen media, joka nuoresta iästään huolimatta on jo ehtinyt muuttaa sekä ihmisten että yritysten käyttäytymistä merkitsevästi.

Yrityksille ja muille toimijoille web-palvelut ovat kustannustehokas tapa tavoittaa suuria yleisöjä ja tarjota ihmisille työkaluja, joilla he voivat asioida, toteuttaa itseään ja hakea suurempia viitekehyksiä omalle toiminnalleen.

Seminaarissa käsitellään web-palveluiden kehitystä ja käyttöä osana yrityksen liiketoimintaa.

Exove esittelee kaksi erilaisiin tarpeisiin suunniteltua avoimeen lähdekoodiin pohjautuvaa ratkaisua, joiden avulla voidaan toteuttaa monipuolisia web-palveluita kustannustehokkaasti ja nopealla aikataululla. Hallittujen teknologiaratkaisujen ansiosta on helppo keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen ja käyttäjien kokemuksen rikastamiseen.

Teknisten ratkaisujen lisäksi seminaarissa kuullaan web-palveluita hyödyntävien yritysten kokemuksia web-liiketoiminnasta ja –järjestelmistä. Esitykset kattavat yritysten elinkaaren ideoinnista ja toiminnan kehittämisestä palvelujen stabiloitumiseen ja exitiin.

Tule kuulemaan ja keskustelemaan web-palveluista. Seuraava merkittävä web-palvelu saattaa olla osa juuri sinun liiketoimintaasi.

Tilaisuus järjestetään 2.12.2009 klo 8.30-11.00 HTC Pintassa (Tammasaarenkatu 3, 00180 Helsinki).

Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä.

Ohjelma

8.30 – 9.00 Aamupala
9.00 – 9.10

Tilaisuuden avaus
Janne Kalliola, toimitusjohtaja, Exove Oy
Exove suunnittelee ja toteuttaa integroituja web-palveluja ja
-sivustoja, jotka auttavat asiakkaitamme tekemään parempaa bisnestä verkossa.

9.10 – 9.30

CodeIgniter
Erityisesti web-sovellusten toteutukseen suunniteltu CodeIgniter mahdollistaa palvelujen laadinnan selkeällä ja hallittavalla arkkitehtuurilla. CodeIgniter soveltuu erityisesti sovellusmaisiin web-palveluihin.

Lisäksi käsitellään lyhyesti Exoven tarjoamat CodeIgniterin laajennukset, kuten käyttäjien tunnistus, ystävien hallinta ja maksunapit.

Janne Kalliola, toimitusjohtaja, Exove Oy

9.30 – 9.50

Hyvälääkäri.fi – Suomalaisen web-palvelun hallinnointi
Yksityisten lääkäripalveluiden tarjonnan kasvaessa ja lääkäreiden osaamisen jakaantuessa kuluttajilla on tarve hakea tietoa jo ennen hoitoon hakeutumista. Verkossa oleva tieto on kuitenkin hajallaan ja erikoisterminologian peitossa. Hyvälääkäri.fi perustettiin auttamaan kuluttajia löytämään sopiva hoito helposti ja nopeasti.

Palvelun toteutus alkoi syksyllä 2008 ja ensimmäinen versio julkaistiin noin viiden kuukauden kuluttua. Seuraavan puolen vuoden aikana liiketoimintakonsepti ja ansaintalogiikka ovat muuttuneet lähes täysin. Nyt palvelu on vakiinnuttanut paikkansa verkossa ja ensimmäinen merkittävä kumppanuus aloitetaan marraskuussa.

Vaikka suunnitelmien muuttumiseen osattiin varautua, kehittäminen toi muassaan myös yllätyksiä.

Pia Koivu, toimitusjohtaja, Kvalion Oy
Kvalion Oy on innovatiivinen terveydenhuollon palveluihin ja niiden tietokantoihin keskittynyt yritys. Yrityksessä yhdistyy lääketieteen ja terveydenhuollon, liikkeenjohdon sekä verkkopalveluiden osaaminen. Tämän asiantuntemuksen yhdistelmänä avattiin uusi Hyvälääkäri.fi –verkkopalvelu vuoden 2009 alussa. Hyvälääkäri.fi:n avulla suomalainen löytää nimeämänsä terveysongelman hoitoon sopivimmat yksityislääkärit ja hoitopaikat helposti ja nopeasti.

9.50 – 10.00 Tauko
10.00 – 10.20

Drupal
Yhteisöpohjaisiin sivustoihin suunniteltu Drupal tarjoaa julkaisutoimintojen lisäksi monipuoliset sovelluskehitysmahdollisuudet sekä omilla että kolmansien osapuolien komponenteilla. Drupal on erinomainen valinta yhteisöpohjaisten web-palvelujen toteuttamiseen.

Esimerkkinä laajentamisesta käsitellään Exoven tuottama TUPAS-autentikaatiomoduuli.

Kalle Virta, konsultti, Exove Oy

10.20 – 10.40

Jaiku – Kansainvälisen yhteisöpalvelun luominen
Petteri Koponen ja Jyri Engeström perustivat mikrobloggauspalvelu Jaikun kesällä 2006. Esityksessä Petteri käy läpi kansainvälisen web-palvelun luomisen kannalta oleellisia seikkoja aina perustamisesta yhtiön myymiseen asti.

Petteri Koponen, Founding Partner, Lifeline Ventures Oy
Lifeline Ventures on aikaisen vaiheen life sciences- ja mobiilisektorin yrityksiä kehittävä sijoitusyhtiö, joka tuo vankan ammattitaitonsa yritysten käyttöön sekä osallistuu samalla myös päivittäiseen työhön ja yrityksen kehittämiseen. Lifeline Ventures on Tekesin Vigo-ohjelman partneri.

10.40 – 11.00 Keskustelua

Aamiaisseminaari web-palveluista
2.12.2009 kello 08:30—11:00
Exove, Tammasaarenkatu 3, Helsinki

Ilmoittaudu

Nimi:
Sähköposti:
Puhelin:

Pyydä yhteydenottoa »

Viesti

Puhelinnumero tai sähköpostiosoite

Yhteystiedot uupuvat Kiitos. Otamme yhteyttä pikimmiten Ei yhteyttä palvelimeen. Yritä myöhemmin uudelleen.