Parempaa bisnestä verkossa.

Blogin arkisto: 2009

Julkaisujärjestelmäseminaari pidetty 16.6.

17.6.2009 — 

Meillä oli eilen tupa täynnä väkeä, kun pidimme Exoven ensimmäisen aamiaisseminaarin julkaisujärjestelmistä. Aihelistalla olivat eZ Publish, Drupal ja WordPress. Puhujina oli sekä Exoven omaa henkilökuntaa että asiakkaidemme edustajia. Tutustu seminaarin ohjelmaan täällä.

Alla muutama kuva tilaisuudesta.

Jani Tarvainen (Exove) ja Mari Flink (Suomen Kaupan liitto) esittelevät eZ Publishia

Jani Tarvainen (Exove) ja Mari Flink (Suomen Kaupan liitto) esittelevät eZ Publishia.

Kalle Virta (Exove) kertoo Drupalista ja käyttäjien tuottamasta sisällöstä

Kalle Virta (Exove) kertoo Drupalista ja käyttäjien tuottamasta sisällöstä.

Hannu Salminen (Mobile Advertising Solution MAS) esittelee Drupalin päälle toteutettua sivustoaan

Hannu Salminen (Mobile Advertising Solution MAS) esittelee Drupalin päälle toteutettua sivustoaan.

Janne Kalliola (Exove) vetää seminaaria yhteen ja määrittelee julkaisujärjestelmien vahvuudet suhteessa toisiinsa.

Janne Kalliola (Exove) vetää seminaaria yhteen ja määrittelee julkaisujärjestelmien vahvuudet suhteessa toisiinsa.

Mikäli haluat ladata seminaarin kalvot PDF-tiedostona, täytä ystävällisesti alla oleva lyhyt kysely. Vastausten lähettämisen jälkeen lomakkeen alapuolelle tulee linkki PDF-tiedostoon.

Nimi *
Yritys *
Yhteystiedot *
Tarve julkaisujärjestelmälle * Välitön
Tänä vuonna
Myöhemmin
Kiinnostuksen kohteet

Osa pakollisista kentistä on tyhjiä.
Tietoja ei voitu lähettää. Yritä myöhemmin uudelleen.
Kiitos tiedoista.
Lataa seminaarin kalvot tästä linkistä.

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.

Seminaarikalvot voi katsoa myös tästä:

Aihe: Exove, Internet | Lisää kommentti »

Järjestämme aamiaisseminaarin julkaisujärjestelmistä 16.6.2009

28.5.2009 — 

Esittelemme kolme erilaisiin tarpeisiin suunniteltua, avoimeen lähdekoodiin pohjautuvaa ratkaisua, joilla voidaan kattaa valtaosa yritysten ja yhteisöjen julkaisutarpeista webissä.

Järjestelmien esittelyjen lisäksi seminaarissa kuullaan myös niitä käyttäneiden yritysten kokemuksia toteutusprojekteista ja itse järjestelmistä.

Tilaisuus järjestetään 16.6.2009 klo 8.30-11.00 HTC Pintassa (Tammasaarenkatu 3, 00180 Helsinki). Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä. Tilaisuus on maksuton.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Päivitys 14.6.2009: Seminaari on täynnä. Voit edelleen ilmoittautua odotuslistalle mahdollisten peruutusten varalle.
Päivitys 5.6.2009: Seminaari on melkein täynnä, muutamia paikkoja jäljellä.
Päivitys 4.6.2009: Ohjelmaan on lisätty asiakkaiden lyhyet esittelyt.

Ohjelma:

8.30 – 9.00 Aamupala
9.00 – 9.10 Tilaisuuden avaus
Janne Kalliola, toimitusjohtaja, Exove Oy
9.10 – 9.35 eZ Publish
Norjalaisen eZ Systemsin toteuttama eZ Publish on kaupallinen vapaan lähdekoodin julkaisujärjestelmä, joka on suunniteltu alusta alkaen vastaamaan suurien ja monipuolisten sivustojen tarpeisiin. Helpon sisällönsyötön ansiosta sivuston hallinta on helppoa ja vaivatonta.
Jani Tarvainen, vanhempi kehittäjä, Exove Oy


Case: Suomen Kaupan Liiton sivuston uudistus

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa. Kauppa työllistää runsaat 310 000 ihmistä ja sen osuus työllisistä on yli kymmenen prosenttia. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa.
Mari Flink, Viestintäpäällikkö, Suomen Kaupan Liitto

9.35 – 10.00 Drupal
Yhteisöpohjaisten ja laajojen sivustojen toteuttamiseen suunniteltu Drupal on yksi maailman käytetyimmistä julkaisujärjestelmistä. Drupal tarjoaa julkaisutoimintojen lisäksi hyvät työkalut käyttäjien tuottaman sisällön hallintaan ja monipuoliset sovelluskehitysmahdollisuudet.
Kalle Virta, konsultti, Exove Oy


Case: 123play.com

123play.com on mainosrahoitteisten mobiilipelien jakeluun suunniteltu kuluttajaportaali, jossa Drupalin tehtävänä on integroida webkäyttöliittymä yhdessä pelien jakelualustan kanssa.
Hannu Salminen, Content and Distribution Director, Mobile Advertising Solution MAS Oy

10.00 – 10.10 Tauko
10.10 – 10.35 WordPress
Maailman suosituin blogijärjestelmä WordPress on suunniteltu kirjoittajan tarpeisiin ja tarjoaa helpon tavan julkaista sisältöä verkkoon. WordPress on myös helposti laajennettavissa kattamaan yhteisöllisiä tarpeita ja integroitumaan taustajärjestelmiin.
Janne Kalliola, toimitusjohtaja, Exove Oy


Case: Etua.fi, sivuston uudistus

WordPress valittiin julkaisujärjestelmäksi osana etua.fi finanssiportaalin kokonaisuudistusta. Tärkeimpinä valintaan vaikuttaneina tekijöinä olivat käyttööoton nopeus, mahdollisuus sivuston sisällön päivittämiseen itsenäisesti sekä kokonaiskustannukset.
Jari Pennanen, toimitusjohtaja, Etua Oy

10.35 – 11.00 Keskustelua

Ilmoittaudu tilaisuuteen täällä.

Aihe: Exove | Lisää kommentti »

Presentations from DrupalCamp Finland

27.5.2009 — 

As mentioned earlier, Kalle had two presentations on DrupalCamp Finland earlier today.

Here are the slides of the presentations. Hopefully you find them useful.

Drupal Caching


Drupal vs. The Others

Aihe: Exove | Lisää kommentti »

Meet us at DrupalCamp Finland on May 27th

24.5.2009 — 

Updated on May 26th: Kalle has two presentations.

A few developers of us (namely Erno, Kalle and Rami) are visiting DrupalCamp Finland on next Wednesday, May 27th.

Kalle will also give two presentations: on Drupal performance and caching on professional track and about comparing Drupal against a selected posse of open source content management systems on introductory track. The latter presentation also explains how we select the best suitable system for our customers. If you are around, please pop in to hear benefits and drawbacks of each system.

In case you cannot make it to the camp — it has been already once sold out, additional tickets were available while writing this entry — we can always come to visit you to discuss using Drupal within your organisation.

DrupalCamp Finland’s site can be found at www.drupalcamp.fi.

Aihe: Exove, In English | Lisää kommentti »

Taloussanomat palkinnoille

18.5.2009 — 

Pari kuukautta sitten mainitsemamme pohjoismaisen Society for Newsdesign Scandinavia -kilpailun palkinnot on jaettu ja Taloussanomat voitti pronssia ja kunniamaininnan.

Pronssia tuli sivuston etusivusta ja kunniamaininta koko verkkopalvelun suunnittelusta. Muita suomalaisia verkkojulkaisuja ei päässyt palkintosijoille ja kultaa ei jaettu tänä vuonna kenellekään.

Lue Taloussanomien artikkeli aiheesta ja tutustu kilpailun kaikkiin voittajiin. Taloussanomat on kieltämättä hienossa seurassa.

Aihe: Muualla verkossa | Lisää kommentti »

Seminaariesityksiä: Luuri 2009 ja Web-Oriented Architecture

15.4.2009 — 

Olen (Janne Kalliola siis) käynyt puhumassa parissa seminaarissa alkukevään aikana. Tieturin Luuri 2009 -tilaisuudessa puhuin web 2.0 -toimintamallien ilmestymisestä mobiililaitteisiin ja tämän ilmiön takana olevista suuremmista murroskohdista.


Sytyke ry:n kevätseminaarissa “Web-Oriented Architecture” kävin tänään puhumassa web-palvelujen API:en suunnittelusta ja toteutuksesta.

Aihe: Internet, Mobile 2.0, Web 2.0 | Lisää kommentti »

Web 2.0 Incubation

9.4.2009 — 

We have been working with several web 2.0 and mobile 2.0 services for our clients during the past year. The projects have varied from complete turn-key solutions to taking care of only technical implementation of the system. Besides design and development, we have also helped our customers to assess their business plans and roadmaps with regards to way of working on the Internet, advertising revenue, and understanding their customers.

The client list is interesting and surprisingly diverse; there seems to be on-going innovation in several areas in Finland:

  • Blyk provides free mobile service funded by advertising in the UK.
  • One Did It is a community oriented service to help people live ecologically sustainable lives.
  • 123play.com provides free mobile games with advertisements.
  • Hyvälääkäri.fi allows people to provide and get information about good doctors and thus gain better treatment.
  • Vuosikerta.fi is a shared biography writing service designed for baby boomers generation in Finland.

There are some interesting things still under the hood, hopefully we can share them later with you.

For these systems, we have provided the following services:

  • Concept development and user experience design.
  • Visual design.
  • Software architecture and database design.
  • Software development, including XHTML.
  • Quality assurance.
  • Deployment, training and support.

If these lists looked compelling for your business, please get in touch with us. We are more than happy to help you.

Aihe: In English, Internet, Mobile 2.0, Web 2.0 | Lisää kommentti »

Taloussanomat ja Best of Scandinavian News Design

10.3.2009 — 

Grand One 2009:n finalistipaikan lisäksi Taloussanomien sivustouudistus on pärjännyt hyvin Society for News Design Scandinavian (SNDS) vuosittaisessa kilpailussa. Kilpailuun osallistutaan edellisen vuoden aikana tehdyillä lehti- ja sivustouudistuksilla.

Taloussanomien etusivu on päässyt mitalisijalle ja yleinen sivustouudistus on tuomariston mielestä kunniamaininnan arvoinen. Mitalin väri selviää toukokuun puolivälissä Oulu24-seminaarissa.

Kaikki palkitut lehdet ja sivustot on esitelty SNDS:n sivuilla. Taloussanomat on varsin vaikuttavassa seurassa.

Aihe: Exove, Muualla verkossa | Lisää kommentti »

Taloussanomien sivustouudistus Grand One -finaalissa

6.3.2009 — 

Grand One 2009:n finalistit ovat äskettäin tulleet julki ja voin rinta rottingilla kertoa, että Exoven suunnittelema ja toteuttama Taloussanomien sivustouudistus on päässyt finaaliin molemmissa sarjoissa, joihin sen ilmoitimme. B2C-palveluita oli ilmoitettu mukaan 47, joista kuusi pääsi jatkoon. Infodesign-sarjassa töitä oli vastaavasti ilmoitettu 32, joista kahdeksan pääsi jatkoon.

Markkinointi & Mainonta kehuu tämän vuoden satoa kovatasoiseksi. Erityisesti meitä lämmittää seuraava toteumus: “Töissä näkyy alan suunnittelijoiden kokemus. He tunnistavat mitä ongelmia ratkoa, ja löytävät siihen myös oikeat markkinoinnin ratkaisut.”

Tutustu tarkemmin Grand One 2009 -esittelysivuumme. Kaikki finalistit löytyvät Grand Onen sivuilta.

Aihe: Exove | Lisää kommentti »

Uusia työpaikkoja / New open positions

5.3.2009 — 

Päivitys 9.4.2009. Hakuaika on päättynyt. Kiitoksia kaikille hakeneille, olemme teihin yhteydessä.

Asiakkaillamme on kasvava tarve saada hyvää koodia ja toimivia järjestelmiä, joten olemme avanneet joukon uusia työpaikkoja. Tutustu meihin ja avoimiin työpaikkoihimme työpaikat-osiossamme.

Due to growing demand of quality code and systems from our customers, we have opened a set of new positions. Please visit our careers section to learn more about us and the positions.

Aihe: Exove | Lisää kommentti »