Artikkeli SeOppi-lehdessä

Äskettäin ilmestyneessä Suomen eOppimiskeskuksen SeOppi-lehdessä on kirjoittamani artikkeli oppimisesta ja Web 2.0:sta.

Alla on artikkeli kokonaisuudessaan.

Ryhmässä oppiminen tiivistyy
Internetissä on käynnissä jatkuva sarja pieniä vallankumouksia, jotka nojautuvat uusiin vuorovaikutustapoihin ihmisten ja koneiden kesken. Tällä hetkellä eräs voimakkaimmista muutoksen moottoreista on Web 2.0.

Tim O’Reillyn kaksi vuotta sitten lanseeraama käsite Web 2.0 on sateenvarjo, jonka alle on kerätty useita uusia tapoja synnyttää lisää vuorovaikutusta ja viestintää verkkoon.

Web 2.0:ssa verkon ajatellaan olevan alusta, jossa on erilaisia palveluja. Näitä palveluja luovasti yhdistämällä voidaan luoda lisää palveluja, joiden hyödyllisyys on suurempi kuin alkuperäisten palvelujen summa. Palvelut ovat myös jatkuvasti saatavilla mistä tahansa, joten sovelluksia ei tarvitse enää asentaa tiettyyn tietokoneeseen – niitä voidaan sen sijaan käyttää usealla eri päätelaitteella. Sovelluksia ei tarvitse päivittää itse, vaan ne päivittyvät omia aikojaan verkossa.

Koska sovellukset ovat verkossa, niiden sisältämä tietosisältö muuttuu arvokkaammaksi kuin sovelluksen käyttö – toisin kuin perinteisessä tietotekniikassa, jossa on oltava oikea sovellus sisällön katselemiseksi tai muokkaamiseksi. Tästä syystä on tärkeää taata käyttäjien pääsy omaan tietoonsa ja mahdollisuus siirtää sisältö myös muualle. Samoin käyttäjille on tarjottava mahdollisuus viitata omaan sisältöönsä hyperlinkeillä, jolloin sisältö on löydettävissä verkosta – tällöin muut käyttäjät voivat viitata alkuperäiseen sisältöön ja mahdollisesti luoda uutta sisältöä alkuperäiseen nojautuen.

Tärkein asia on kuitenkin mahdollistaa käyttäjien yhdistäminen, jolloin heidän tuottamansa sisällön arvo kasvaa verkottumisen seurauksena. Kuten opetuksessakin, pelkkä absoluuttinen tietosisältö ei ole läheskään niin arvokas kuin sisällön kytkeytyminen ja verkottuminen aiemmin opittuun.

Käyttäjien yhdistyminen ei ole automaattinen prosessi, vaan palvelun tarjoajan täytyy tarjota joukko työkaluja, joilla samanmieliset käyttäjät löytävät toisensa ja pystyvät yhteisönä rakentamaan sisältöä palveluun. Tyypillisiä työkaluja ovat kommentointimahdollisuus, taggaaminen ja asioiden ryhmittely. Nuorisoon vetoaa myös verkkoystävyyksien rakentaminen, eli kavereiden kutsuminen omaan verkostoon.

Verkko-oppiminen ja yhteisöt
Verkossa tapahtuvan opettamisen ja oppimisen kannalta sisältöä tuottava yhteisö on voimakas mahdollistaja; asioita tapahtuu huimaa vauhtia ja yhteisön sisäinen kontrolli parantaa sisällön laatua.

Sisällön tuottamista täytyy ohjata, että materiaali ei ajautuisi pikkuhiljaa sivuraiteelle. Ihmiset kirjoittavat mielellään heitä kiinnostavista asioista, mikä ei välttämättä ole aina optimaalista oppimisen kannalta. Jos sisältöä tuotetaan kurssilla, kurssin aihe vaikuttaa sisältöön ja mahdollinen arvosana on hyvä työkalu ohjata kurssilaisia tuottamaan oikeanlaista sisältöä.

Kun sisältö tuotetaan avoimesti, eli kuka tahansa voi ainakin katsella sitä, verkosta voi löytyä lisää aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka haluavat antaa oman panoksensa sisällön tuottamiseen. Heidän aktiivisuuttaan kannattaa ruokkia, vaikka heille ei oppimissuoritusta olisikaan luvassa. Häiriköt täytyy kuitenkin karsia heti pois kovallakin kädellä, koska myös ongelmat leviävät verkossa nopeasti. Vaarana nimittäin on, että osa alkuperäisestä yhteisöstä liukenee pois häiriköinnin takia.

Avoimuus voi olla vaikeaa aluksi. Se on toisaalta haaste, mutta toisaalta myös mahdollistaja. Jos vaikkapa verkkoon tukeutuvalla valokuvauskurssilla kaikki oppilaiden – ja myös opettajan – kuvat syötetään Flickr.com:iin kaikkien maailman ihmisten nähtäväksi, kynnys valita hyviä kuvia nousee. Vastapainona saadaan palautetta myös kurssin ulkopuolelta ja voidaan löytää erilaisia tapoja käsitellä samaa aihetta – pelkästään katselemalla toisten ihmisten syöttämiä kuvia.

Lopulta kannattaa muistaa myös kylmät tosiasiat. Mitä nuorempia yhteisön jäsenet ovat, sitä helpompia ja mielekkäämpiä täytyy toimintojen olla. Aikuisen läsnäolo ja mahdollisuus ohjata tuottamisprosesseja ovat myös olennaisia.

Kuinka rakentaa Web 2.0 –ympäristö?
Jos olet miettimässä yhteisöjen käyttöä omassa oppimisympäristössäsi, joudut luultavasti hankalien kysymysten eteen. Kuinka paljon asioita voidaan avata? Miten yhteisöä voidaan ohjata? Onko yhteisöön ja sen tuottamaan sisältöön luottamista?

Kokemus on osoittanut useassa webbipalvelussa, että heittäytyminen yhteisön varaan on tuottanut parempaa sisältöä nopeammin ja kustannustehokkaammin kuin lukitsemalla palvelu ja tuottamalla sisältö ammattilaisvoimin. Luotettavuus saattaa olla kuitenkin haasteellinen tavoite, esimerkiksi Wikipedia on joutunut miettimään ratkaisua puolueellisten kirjoittajien takia – onpa palvelua käytetty yhdysvaltalaisten kansanedustajien profiilin nostamiseenkin.

Yhteisöllisyyttä miettiessä pää täytyy kuitenkin pitää kylmänä ja yhteisöfantasioiden varaan ei voi heittäytyä. Mikäli palvelua ei koeta kiinnostavana tai sen käyttö on vaikeaa, kriittistä massaa ei kerrykään ja yhteisö ei pääse koskaan käyntiin. Tällöin palvelun kehittyminen jää lähtökuoppaansa ja kaikki panostukset ovat olleet turhia.

Jotta näin ei kuitenkaan kävisi, muista ainakin seuraavat ohjeet: Pidä hyvää huolta yhteisöstäsi ja tee palvelusi heidän ehdoillaan – tämä on yllättävän vaikeaa, koska moni organisaatio ei tee palveluja asiakkailleen vaan itselleen. Ole avoin, myös virheistäsi. Bloggaa.

Mahdollista sisällön helppo syöttö ja toteuta äärimmäisen helppo tapa luoda hyperlinkkejä sisältöön. Pidä linkit pysyvinä ja selkeinä. Nojaudu olemassa oleviin palveluihin; käytä esimerkiksi kartoissa Google Mapsia, valokuvissa Flickr.com:ia ja videoissa YouTube.com:ia. Tarjoa ohjelmointirajapintoja verkkoon, jotta palvelusi päälle voidaan rakentaa uusia palveluja.